Muutoksia Venäjän verokoodeksiin ja niiden vaikutus venäläisen tytäryhtiön rahoittamiseen

Venäläisiä tytäryhtiöitä rahoitetaan yleensä konsernin sisäisesti lainoin, vapaan oman pääoman ehtoisin sijoituksin, konserniavustuksin ja antamalla anteeksi lainoja.

Yllä mainituista rahoitusvaihtoehdoista viimeisin ei sinänsä paranna tytäryhtiön likviditeettiä, mutta sitä käytetään tytäryhtiön nettovarallisuusaseman parantamiseen. Venäläisen tytäryhtiön nettovarallisuuden pitäminen kunnossa on tärkeää sen takia, että Venäjän rajavastuuyhtiölain mukaan yhtiön osakepääomaa on laskettava nettovarallisuuden tasolla tai asetettava selvitysmenettelyyn, mikäli nettovarallisuus on alle minimiosakepääoman (10 000 ruplaa).

Juuri, 30.9.2017 hyväksytyn lain mukaan Venäjän verokoodeksia kuitenkin muutetaan siten, että lainan anteeksianto poistetaan niiden tulojen joukosta, joita ei katsota yhtiölle veronalaiseksi tuloksi. Näin ollen, kun lainasta tulee veronalaista tuloa siltä osin kuin se annetaan anteeksi, lakimuutos käytännössä poistaa velan anteeksiannon niiden työkalujen joukosta, joilla venäläisen tytäryhtiö nettovarallisuutta voidaan parantaa ilman veroseuraamuksia.

Muutokset astuvat voimaan 1.1.2018, joten suosittelemme, että sellaiset yhtiöt, joilla on venäläisiä tytäryhtiöitä tarkistavat, tarkistavat tytäryhtiöidensä taloudellisen tilanteen pian, jotta lakimuutoksen mahdollisesti edellyttämät toimenpiteet ennätetään suorittaa ennen vuodenvaihdetta.

MK-Law on avustanut päämiehiään erilaisten rahoituskuvioiden suunnittelussa ja täytäntöönpanossa Venäjällä. Autamme mielellämme myös arvioimaan, mikäli yllä selostetun lakimuutoksen johdosta kannattaisi ryhtyä toimenpiteisiin organisaatiossanne.

[ls_content_block id=\”2095\”]

Facebook
Twitter
LinkedIn