Arctic Blue Beverages valitsi MK-Law:n listautumisantinsa oikeudelliseksi avustajaksi

Arctic Blue Beverages on Suomessa 2017 perustettu korkealaatuisiin gin-tuotteisiin keskittyvä artesaanijuomien valmistaja, jonka tislaamo toimii Ilomantsissa. Useita kansainvälisiä palkintoja voittanut yhtiö listautuu toukokuussa 2022 Ruotsin First North Growth -markkinapaikalle. Yhtiön avustajaksi listautumisannissa valikoitui MK-Law.

”Oikean legal advisorin valitseminen oli erityisen tärkeää”, toteaa Arctic Blue Beveragesin hallituksen puheenjohtaja Antti Villanen. ”MK-Law on jo pitkään toiminut Arctic Blue Beveragesin in-house asianajotoimistona, joten päätös oli helppo – tiesimme että kyseessä on hyvä ja asiantunteva toimisto.”

Usko tulevaisuuteen on Arctic Blue Beveragesilla vahva. Tähän vaikuttaa maailmanluokan tuotteet ja brändi, vahva kasvuhalu sekä hyvä kasvun alusta. Siksi myös yhteistyökumppaneilla on tärkeä olla hyvä asenne. MK-Law:lla on Villasen mukaan hyvä ymmärrys ja lähestymistapa itse liiketoimintaan. ”Prosessin aikana tehtiin yhteistyötä päivätasolla. Ei ollut kyse mistään sellaisesta että ’asianajotoimisto nyt vähän avusti’, vaan prosessi oli yhteinen. Teimme tämän yhdessä.”

Projektiin kuului muun muassa ruotsalaisen yhtiön rakentaminen, joka todettiin listautumisen kannalta parhaaksi ratkaisuksi. Villanen toteaa olevansa yhteistyöhön tyytyväinen. ”MK-Law on joustava ja asiantunteva asianajotoimisto. He ovat aina valmiina sparraamaan asiakasta liiketoiminnassa. Suosittelen heitä lämpimästi.”

Facebook
Twitter
LinkedIn