Laki julkisista hankinnoista on merkittävän uudistuksen edessä. Työ- ja elinkeinoministeriön valmistelussa oleva hallituksen esitys on näillä näkymin menossa eduskunnan käsittelyyn viikolla 48. Tavoitteena on ollut, että uudistukset astuisivat voimaan 1.1.2026, mutta on todennäköistä, että voimaantulo viivästyy kevääseen 2026.
Uudistuksen tavoitteena on lisätä kilpailua, parantaa markkinoiden toimivuutta ja vahvistaa kilpailuneutraliteettia julkisissa hankinnoissa. Keskeisiä muutosehdotuksia ovat:
1. Velvollisuus uudelleenkilpailuttaa
Lakiin ehdotetaan velvoitetta uusia kilpailutus, jos tarjouksia saadaan vain yksi. Hankintamenettely tulisi uusia yhden kerran. Poikkeaminen tästä olisi mahdollista vain erityisen painavasta syystä.
2. Kilpailutuksen tehostaminen markkinakartoituksilla
Kilpailutuksia halutaan tehostaa markkinakartoituksilla ja -vuoropuhelulla. Ajatuksena on, että hankintayksiköiden tulisi hyödyntää markkinoilla olevaa tietoja hankinnan suunnittelussa, mm. pyytämällä tietoja tuotteista, palveluista sekä vaihtoehdoista. Yli 10 miljoonan euron hankinnoissa markkinakartoituksen tekeminen tulisi pakolliseksi.
3. Hankintojen jakaminen osiin
EU-kynnysarvon ylittävät hankinnat tulisi lähtökohtaisesti jakaa osiin, ellei jakamatta jättämiselle ole erityisiä perusteita. Tarkoituksena on helpottaa pk-yritysten osallistumista tarjouskilpailuihin. Hankintayksikön päätöksestä olla jakamatta kilpailutusta osiin voisi valittaa markkinaoikeuteen.
4. Sidosyksikkösääntelyn kiristyminen
Sidosyksiköiden, ns. in-house yhtiöiden, käyttöä rajoitetaan. Tällä hetkellä hankintayksiköt ovat voineet varsin vapaasti hankkia palveluita sellaisista yhtiöistä, joissa niillä on ollut pieni omistusosuus. Jatkossa kunnan tai muun hankintayksikön tulisi omistaa vähintään 10 % yhtiöstä voidakseen tehdä hankintoja sidosyksiköltä ilman kilpailutusta. Sidosyksikköasia on puhuttanut paljon ja on hyvin mahdollista, että asiaan tulee vielä täsmennyksiä lopulliseen hallituksen esitykseen.
Samalla mainittakoon, että EU:ssa on myös käynnissä hankintojen muutosprojekti ja on odotettavissa, että hankintadirektiiviin on tulossa muutosehdotuksia vuoden 2026 aikana.