Valittaminen hankintapäätöksestä

Julkiseen hankintaan osallistuneen tarjoajan muutoksenhakukeinoina on hankintalain (laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 1397/2016) mukaan hankintaoikaisu ja valittaminen. Hankintaoikaisuvaatimus jätetään hankintayksikölle, kun taas hankintapäätöksestä valitetaan markkinaoikeuteen.

Hankintaoikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän sisällä siitä, kun julkiseen hankintaan osallistunut on saanut tiedon hankintapäätöksestä. Koska valitus markkinaoikeuteen on jätettävä saman määräajan kuluessa, on tavanomaista, että hankintapäätöksestä tehdään sekä hankintaoikaisuvaatimus että valitus markkinaoikeuteen.

Hankintapäätöksen oikaisua voi vaatia ja siitä valittaa se, jota päätös koskee, eli yleensä tarjouskilpailuun osallistunut yritys. Tavanomaisin tilanne, jossa hankintapäätökseen ollaan tyytymättömiä lienee, kun valittajan tarjous on suljettu tarjouskilpailun ulkopuolelle. Tarjouksen sulkeminen tarjouskilpailun ulkopuolelle voi johtua esimerkiksi tarjouspyynnön tulkinnanvaraisuudesta tai epäselvyydestä. Hankintapäätöksestä saatetaan myös valittaa, mikäli tarjouskilpailuun osallistunut katsoo, että tarjouskilpailun voittajaksi valitun osallistujan tarjous ei täytä tarjouspyynnön vaatimuksia.

Hankintaoikaisuvaatimuksessa tarjouskilpailuun osallistunut voi vaatia, että hankintayksikkö korjaa hankintapäätöstään hankintaoikaisuvaatimuksessa esitetyin perustein. Hankintapäätöksestä tehdyssä valituksessa voidaan vaatia esimerkiksi, että markkinaoikeus kumoaa hankintayksikön virheellisen päätöksen, kieltää hankintayksikköä noudattamasta virheellistä menettelyä ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä tai määrää hankintayksikön maksamaan valittajalle hyvitysmaksun.

Hankintayksiköltä ei voida vaatia oikeudenkäyntikulujen korvaamista hankintaoikaisuvaatimuksen yhteydessä. Mikäli hankintapäätöksestä valitetaan markkinaoikeuteen ja valitus menestyy, voi valittaja vaatia markkinaoikeutta määräämän hankintayksikön korvaamaan valittajan kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

MK-Law avustaa yrityksiä erinäisissä julkisiin hankintoihin liittyvissä asioissa, kuten hankintaoikaisuvaatimuksien ja valituksien laatimisessa, mutta myös tarjouksien tekemiseen liittyvissä kysymyksissä.

[ls_content_block id=\”2090\”]

Facebook
Twitter
LinkedIn